Tuudon rekrymessut 2022 polkaistaan käyntiin tiistaina 13.9. ja ne jatkuvat aina perjantaihin 16.9. saakka. Rekrymessut tuovat opiskelijat ja työnantajat yhteen, tällä kertaa teemalla osa-aikatyö. Messuille osallistuu yli 60 työelämän toimijaa, joten tarjolla on hyvin monipuolinen kattaus erilaisia työmahdollisuuksia niin osa-aikaista kuin kokoaikaisempaa työtä etsiville. 

Tuudon rekrymessuille osallistuminen on tehty erittäin helpoksi. Opiskelijan ei tarvitse ilmoittautua mihinkään, vaan osallistumiseen tarvitaan vain tuttu Tuudo-sovellus. Messujen aikana Tuudon käyttäjille on luvassa useita toiminnallisuuksia, jotka helpottavat työpaikan löytämistä. Opiskelijat pääsevät swaippailemaan työpaikkoja ja työnantajia mielenkiintonsa mukaan. Tykätyt työnantajat listautuvat Omat poiminnat-osioon, josta niitä on helppo selata myöhemmin. Lisäksi Tuudon käyttäjät voivat olla yhteydessä kiinnostaviin työnantajiin chatin kautta tai varaamalla ajan pikatreffeille, eli lyhyeen haastatteluun. 

Työelämäaiheinen webinaari 14.-15.9.

Tuudon rekrymessujen aikana järjestetään työelämäaiheinen webinaari kahden päivän aikana, keskiviikkona ja torstaina 14.-15.9.2022. Molempina päivinä ohjelma alkaa kello 9, mutta linjoille voi liittyä oman aikataulun mukaan myös kesken päivän. Webinaarissa eri alojen toimijat pääsevät kertomaan tarkemmin yrityksestä, työmahdollisuuksista sekä yleisesti työelämän trendeistä. Jokaiselle puheenvuorolle on varattu yhteensä puoli tuntia aikaa, jonka aikana myös opiskelijat saavat esittää kysymyksiä työnantajalle. Vinkkejä vaikuttavan webinaaripuheenvuoron suunnitteluun löydät täältä.

Webinaariaikataulu:

Keskiviikko 14.9.

09:00 – Lumon: Kaisa Gröhn

09:30 – Nordjobb: Helena Hyvönen – Kausityöpaikkoja Pohjolassa

10:00 – Oulun kaupunki: Sari Mattila

10:30 – A-Insinöörit: Katarina Varteva – Töihin A-Insinööreille

11:00 – Verohallinto: Jessica Dahlmars ja Karoliina Vettenniemi

11:30 – LähiTapiola: Sauli Malinen, Erika Vuori, Mariam Sanyang ja Mari Alho

12:00 – Sitowise: Micael Kjellman, Petri Rainio ja Sonja Gustafsson

12:30 – Sector Alarm: Mikael Plomp

13:00 – Atria: Mari Fränti-Huhtala ja Tytti Isokangas

13:30 – Kesko Logistiikka: Sanna Rantsi – K-ryhmän logistiikan esittely ja työmahdollisuudet

Torstai 15.9.

09:00 – Ramboll: Katrina Kukkonen – Vinkkejä työnhakuun by Ramboll

10:00 – Terrafame: Sirpa Heikkinen ja Heli Karjalainen – Sinulla on kyky. Käytä sitä.

10:30 – Unilever: Jennifer Paatelainen (in English)

12:00 – Eteva Kuntayhtymä: Minttu Istermaa – Urapolkuni Etevassa – ammatillisen kehittymisen askeleita

12:30 – Enfo Oyj: Pia Leskinen ja Teija Tiili – Enfolla työskentely opiskelijan näkökulmasta 

13:00 – OP-ryhmä: Jani Mikanmaa – Yritysesittely ja uramahdollisuudet

14:00 – Kirjavälitys: Heli Hirvonen – Kirjamaailman moniosaaja logistisessa kentässä

14:30 – Eltel Networks: Kiira Sipilä ja Erno Lehto – Uramahdollisuudet elintärkeiden verkkoyhteyksien parissa

Varaamme oikeuden muutoksiin aikataulussa. Tarkempi webinaariohjelma ja aikataulu löytyy huomenna myös Tuudon messunäkymästä. Opiskelija, voit lisätä webinaariaikataulun myös omaan lukujärjestykseesi Tuudon asetuksista kohdasta “Lukujärjestyslaajennukset”.

Chat ja pikahaastattelut

Rekrymessujen aikana osa työnantajista tarjoaa mahdollisuuden chattiin, jotta opiskelijat voivat lähestyä työnantajia matalalla kynnyksellä ja kysyä lisäkysymyksiä työpaikkaan liittyen. Työnantajat ovat saaneet itse määritellä heille sopivat ajat, jolloin heidät tavoittaa. Chatin aukioloajat löytyvät työnantajan profiilista. Chat on auki ainakin näiden työnantajien kohdalla:

  • A-Insinöörit
  • Aspocomp
  • Atria
  • Eaton Power Quality
  • Eltel Networks
  • Enfo Oyj
  • Eteva kuntayhtymä
  • Fabros Group
  • Funidata
  • Kirjavälitys
  • Lapland Staff
  • Lumon
  • LähiTapiola
  • Oma Säästöpankki
  • Osuuskauppa Suur-Savo
  • Outokumpu
  • Ramboll Finland
  • Rexel Finland
  • Ruokaboksi
  • Sector Alarm
  • Senaattikiinteistöt
  • Senso Service/Security
  • Siun Sote
  • SOS-Lapsikylä
  • Stella Kotipalvelut/9lives
  • Terrafame
  • VEO
  • Verohallinto
  • Wiztivi Gaming

Joidenkin työnantajien kanssa pääsee keskustelemaan myös pikatreffeillä. Messujen aikana opiskelijat voivat hakea haastatteluaikaa valitsemansa työnantajan kanssa omalla työnhakijaprofiilillaan. Työnantaja sitten hyväksyy tai hylkää pyynnön ja päättää, milloin haastattelu pidetään. Ainakin nämä työnantajat tarjoavat mahdollisuuden pikahaastatteluihin messujen ajan:

  • A-Insinöörit
  • Eaton Power Quality
  • Eteva kuntayhtymä
  • Lapland staff
  • LähiTapiola
  • Nordjobb
  • Oma Säästöpankki
  • Outokumpu
  • Rexel Finland
  • Ruokaboksi
  • Sector Alarm
  • Senso Service/Security
  • Siun Sote
  • SOS-lapsikylä
  • Stella kotipalvelut/9lives
  • VEO
  • Verohallinto
  • Wiztivi Gaming

Tuudon rekrymessut järjestetään nyt neljättä kertaa. Tapahtuma on kasvanut tasaiseen tahtiin ja kiinnostus rekrymessuja kohtaan on lisääntynyt niin opiskelijoiden kuin työnantajienkin keskuudessa. Lue messutarinat vuosilta 2021 ja 2022.