Kehitämme Tuudoa jatkuvasti vastaamaan entistä paremmin asiakkaidemme tarpeita ja siitä syystä asiakkaamme ovatkin tutkitusti huipputyytyväisiä. Mutta minkälaisia uusia tuulia on luvassa loppuvuodelle 2021? 

Tuudo opiskelijayhdistyksille 


Tuudoa käyttää kuukausittain yli 130 000 opiskelijaa Suomessa. Jokavuotisten opiskelijoille suunnattujen palautekyselyiden tulokset ovat kertoneet erittäin tyytyväisistä käyttäjistä; Tuudon NPS-luku eli suositteluindeksi oli 2021 kyselyn mukaan +54 (asteikolla -100 –100) eli erinomainen. Opiskelijoiden auttamisen lisäksi haluamme panostaa myös opiskelijayhdistysten toiminnan helpottamiseen.

Tuudo opiskelijayhdistyksille on monipuolinen palvelukokonaisuus, jolla helpotamme niin yhdistysten kuin opiskelijoidenkin päivittäistä arkea entistä tehokkaammin. Tuomme opiskelijayhdistykset lähemmäs opiskelijoita tarjoten samalla työkaluja opiskelijaelämän hallinnoimiseen. 

Kehitimme muun muassa vuonna 2021 Tuudoon vaalialustan, jonka kautta osa Suomen korkeakoulujen opiskelijayhdistyksistä järjesti edustajistovaalinsa syksyllä 2021. Vaalialusta mahdollisti sähköisen äänestyksen joko Tuudo-sovelluksessa tai selaimella. Esimerkiksi Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalien äänestysprosentti nousi ennätyslukemiin sitten vuoden 1979; 39 prosenttia äänioikeutetuista käytti äänensä syksyn vaaleissa – nousua tuli kokonaiset 10 prosenttiyksikköä.  

Koulutushakujärjestelmä 

Oppilaitosten koulutustarjontaa on voinut selata Tuudon kautta jo pitkään, ja ilmoittautuminen kursseille on sekin yksi tärkeimmistä Tuudon palveluista. Haluamme kuitenkin helpottaa koulutustarjonnan selaamista ja ilmoittautumista edelleen. 

Tuudon koulutushakujärjestelmä on uusi palvelu, joka on tarjolla sekä mobiilissa että selaimella. Tarkoituksenamme on tarjota opiskelijoille moderni käyttöliittymä koulutushaulle heidän tarpeensa huomioiden.