Tarve löytää uutta työvoimaa ja halu ohjata valmistuvia asiantuntijoita Kainuun seudulle sai aikaan RekryKainuu-hankkeen. Tuudon ja RekryKainuun yhteinen taival alkoi maaliskuussa 2018. Projektikoordinaattori Salla-Maija Hakola kertookin nyt, mitä haasteita hanke on kohdannut ja miten yhteistyö Tuudon kanssa on vaikuttanut tavoitteiden saavuttamiseen.

Millainen hanke Rekrykainuu on? Millaisia tavoitteita hankkeella on, ja millaisiin haasteisiin hanke pureutuu? 
RekryKainuu on Kainuun liiton ja Kainuun Etu Oy:n kaksivuotinen (2017-2019) yhteishanke. Tavoitteena on edistää avointen työpaikkojen ja työntekijöiden kohtaamista sekä lisätä tietoisuutta kainutlaatuisista työmahdollisuuksista. Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto. 

Kainuussa tarvittavan työvoiman ominaispiirteitä? Alat, koulutustaustat, osaamiset? 
Työvoimatarpeita on monilla eri aloilla. Kainuusta löytyy töitä esimerkiksi eri alojen insinööreille, ohjelmistokehittäjille, koodareille, puu- ja rakennusalan taitajille, varhaiskasvatuksen ammattilaisille, opettajille, sosiaali- ja terveysalan osaajille, sekä monien muiden alojen ammattilaisille. 

Mikä on ollut haastavaa hankkeessa? Mikä on sujunut helposti? Millaiseen ongelmaan Tuudoyhteistyöllä pyritään vastaamaan? 
RekryKainuun näkökulmasta Tuudo tarjoaa innovatiivisen kanavan eri vaiheessa olevien opiskelijoiden tavoittamiseksi heille sopivaan ajankohtaan. Olemme hyödyntäneet Tuudoa työ- ja harjoittelumahdollisuuksista kertomiseen ja tapahtumamarkkinointiin. Hankkeessa haluamme kokeilla uusia keinoja osaajien tavoittamiseksi. Mobiiliaplikaatio Tuudo on hyvä esimerkki tällaisesta uudenlaisesta työkalusta. 

Mitkä alueet/korkeakoulut ovat Tuudo-yhteistyössä Rekrykainuulle tärkeimpiä? 
RekryKainuu haluaa tavoittaa opiskelijoita, valmistumassa olevia ja vasta valmistuneita Kainuusta ja muualta Suomesta. Haluamme Tuudon avulla saada kontaktia henkilöihin, jotka voisivat olla kiinnostuneita Kainuusta. 

Miten yhteistyö on sujunut? Mikä on toiminut? Missä olisi kehitettävää? 
Yhteistyö on sujunut mallikkaasti. RekryKainuun Tuudo-kokonaisuuden suunnitteluun saatiin tukea henkilökunnalta. Tuudolaiset myös antavat vinkkejä siitä, miten palvelua voi hyödyntää tehokkaasti. 

Oletteko saaneet palautetta Tuudossa näkymisestä? 
Suoraa palautetta emme ole saaneet Tuudossa näkymisestä, mutta Tuudo on tullut puheeksi opiskelijoiden kanssa. 

Suosittelisitteko muille vastaaville toimijoille? 
Kyllä! Tuudo on mielenkiintoinen työkalu RekryKainuun kaltaiselle toimijalle, joka haluaa tavoittaa korkeakouluopiskelijoita valtakunnallisesti.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 2.11.2018